Perinnesauna, Keikyän Vanha Pappila
1800-luvulla rakennetun piharakennuksen perinnesauna tarjoaa ainutlaatuisen saunaelämyksen. Sauna on varattavissa erikseen tai majoittumisen, juhlien ja virkistyspäivien yhteydessä.
1800-luvulla rakennetun piharakennuksen perinnesauna tarjoaa ainutlaatuisen saunaelämyksen. Sauna on varattavissa erikseen tai majoittumisen, juhlien ja virkistyspäivien yhteydessä.
Elämäsi juhlat! Häät, syntymäpäivät, valmistujaiset, rippi- ja kastejuhlat sekä muistotilaisuudet järjestyvät kaikki pappilassa vuosien kokemuksella. Käytettävissä pappilan juhlasali sekä navetan vintti. Tarjoamme myös pitopalvelun. Juhlatila 60 henkilölle.
Muinaisen Sastamalan keskus oli Karkku ja alue käsitti koko pohjoisen Satakunnan. Sastamalan harmaakivikirkko on rakennettu 1400-luvun lopulla. Paikalla on ennen sijainnut ehkä useampiakin puukirkkoja sekä Luukkaan kappeli, jonka yksi seinä on osa kirkon pohjoismuuria. Kirkko on kunnostettu nykyiseen asuunsa 1960-luvulla. Merulius-sienen tuhoama puulattia muutettiin maalattiaksi vuonna 1977. Puinen kellotapuli vuodelta 1792 on rakennettu Tukholman intendettikonttorin … Jatkuu
Aamiaismajoitus vanhan pappilan idylisessä maalaistunnelmassa. Käytössä kaksi kahden hengen huonetta. Sopii lapsiperheille. Talon sauna käytettävissä, perinnesauna erillisellä varauksella.
Tyrvään kirkko sijaitsee Vammaskosken partaalla historiallisesti merkittävän Vammaskosken sillan läheisyydessä, ja se on seurakunnan pääkirkko. Kaksitorninen tiilikirkko yhdessä sillan kanssa muodostaa kaupunkikuvan omaleimaisimman tunnuksen. Kirkon on suunnitellut Turun kaupunginarkkitehti P. J. Gylich, ja se on valmistunut 1855. Kolme alttaritaulua on maalannut R. W. Ekman vuonna 1866. Kuorissa on professori Ville Wallgrenin Kristus-veistoksen kipsijäljennös. Arvokkain alttarivaate … Jatkuu
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko eli Tyrvään vanha kirkko Kallialan kylässä on rakennettu 1500- luvun alussa. Ennen harmaakivikirkkoa paikalla on ollut puukirkko, jonka vaiheista kertovat Kallialan kirkon keskiaikaiset tilit. Päätykoristelu ja muut piirteet liittävät kirkon satakuntalaiseen kirkkoryhmään. Kirkko otettiin käyttöön katolisen ajan lopulla ja muutettiin nopeasti uskonpuhdistuksen mukaiseksi penkkikortteleineen ja -järjestyksineen. 1600- luvulla kirkossa on ilmeisesti … Jatkuu
Rautaveden kierros on 41 km pitkä ja soveltuu koko perheelle. Sen varrella voi pysähtyä moneen otteeseen, niin taukopaikoille, ravintolaan tai kahvilaan kuin ihailemaan maisemia ja nähtävyyksiä. Kierros tarjoaa rauhallisia maaseututeitä ja suloisen Karkun kylänraitin sekä runsaasti pikkukaupungin palveluita kulkiessaan Sastamalan keskustan läpi. Keskustassa on upeat maisemat ja se on järvien ympäröimä. Siellä sijaitsee myös yksi … Jatkuu
Kommeen Kurjen Tentsile-leirissä rentoudutte omassa rauhassa kurkien ja joutsenten johtamassa äänimaisemassa lintujärven rantamilla. Hyvinvarustellussa leirissä on 2 Tentsile Stingray 3G -puutelttaa, jotka ovat aina käytössä samalla 1-6 vieraan porukalla. Leiriin mahtuu jopa 5-6-lapsinen perhe. Leirissä on mm. hajuton puucee käsienpesupaikkoineen sekä nuotiopaikka polttopuineen ja nokipannukahvitarvikkeineen. Voit viimeistellä ikimuistoisen luontoelämyksen varaamalla saunavuoron hauskassa kärrysaunassa sekä nauttimalla … Jatkuu
Kuloveden kierros on kuvankaunis 59 km pitkä reitti. Matkan aikana pääset kulkemaan ympäri kaunista Kuloveden järveä, joka on ympäröity metsillä ja kukkuloilla. Reitti tarjoaa polkuja kaiken tasoisille pyöräilijöille, jotka vievät sinut viehättävien kylien ja rauhallisten maaseututeiden läpi. Kierros kulkee ohi Otamuksen, josta löytyy monia luontoreittejä, kesäkahvila sekä mahdollisuus vuokrata sup-laudat tai kajakit. Matkan varrella on … Jatkuu
Kommee Kurki on laadukas, lemmikkiystävällinen ja luonnonläheinen majapaikka turvallisessa pihapiirissä Sastamalan maaseudulla, 60 km Tampereelta. Majoitustiloina ovat talo (1-6 hlö), Tentsile-leiri (1-6 hlö) ja Satukurki-mökki (1-4 hlö). Rauhallinen sijainti on kurkien ja joutsenten asuttaman lintujärven lähellä. Paikka on täydellinen luontoihmisille, pyöräilijöille, retkeilijöille ja lapsiperheille. Kommee Kurki on sateenkaariystävällinen majapaikka. Ympärivuotinen talomajoitus/B&B sopii max 6 aikuiselle, … Jatkuu