Kuasman Kiäppi -patikkareitti

Hepokorventie 6,

Sastamala

+358 400 740 365

matkailu@sastamala.fi

Kuasman Kiäppi -patikkareitti

Hepokorventie 6,

Sastamala

+358 400 740 365

matkailu@sastamala.fi

Kuasman Kiäppi -patikkareitti kulkee Sastamalan Kiikoisten pohjoisosassa sijaitsevan Kuorsumaan kylän ja samalla Kuorsumaanjärven ympäri. Reitillä voi tutustua järvimaisemaan sekä erilaisiin metsä- ja suomaisemiin. Reitillä voi maisemien ohella nauttia luonnon äänistä ja tuoksuista tai tarkkailla eläimiä, kasveja ja muita luonnon ihmeitä.

Patikkareittiä on syksyllä 2014 jonkin verran lyhennetty jättäen osuuksia reitin pohjoisosasta pois. Reitti kulkee metsäteillä ja -poluilla, soilla ja kallioilla sekä osittain myös paikallis- ja yksityisteitä pitkin.

Reitin pituus on kokonaisuudessaan n. 14 km. Lisäksi käytössä on vajaan kahden kilometrin Lisäkiäppi. Lisäkiäpillä voi tutustua vanhahkoon korpikuusikkoon, satujen peikkometsään. Reitistä voi kulkea myös vain osan ja hyödyntää alueella kulkevia muita teitä.

Opastustaululla varustettuja lähtöpisteitä on kolme: kantatien 44 varrella sekä Hepokorventien että Pikkutyrvääntien alkupäässä ja Kuorsumaanjärven pohjoisosassa sijaitsevan lintutornin pysäköintipaikan lähettyvillä Kakkurinlammintiellä.

Patikkareitin varrelle on sijoitettu myös infotauluja, jotka kertovat reitin varren kohteista tai Kiikoisten paikallishistoriasta. Kuorsumaanjärvestä ja sen linnustosta kertova opastaulu on lintutornilla, jossa on myös grilli- ja nuotiopaikka laavuineen. Levähdyspaikkoina ovat lisäksi Pappilankallioiden ja Kiikanhuhdanmäen laavut sekä Pikku-Tyrvään taukolato. Ulkokäymälät löytyvät Kuorsumaanjärven uimarannalta ja lintutornilta sekä Pappilankallioiden ja Kiikanhuhdanmäen laavuilta. Käymälöitä on toteutettu/muutettu kompostoiviksi kuivikekäymälöiksi.

Patikkareitti on merkitty keltaisilla nauhoilla ja viitoitettu siten, että pääkiertosuunta on vastapäivään. Tarvittaviin kohtiin on tehty siltoja ja pitkospuita. Teitä ylittäessään ja tienreunoja kulkiessaan patikoitsijoiden tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Kuorsumaan Kyläseura toivoo, että retkeilet patikkareitillä ympäristöä säästäen ja jokamiehenoikeuksia noudattaen.

Kuvia kohteesta