Vanhan kirjallisuuden päivät

Ainutlaatuista kirjatunnelmaa!

3.1/5 - (72 votes)

Vanhan kirjallisuuden päiviä vietetään aina juhannuksen jälkeisenä perjantaina sekä lauantaina. Vuonna 2023 tapahtuma järjestetään Vexve areenalla ja Vammalan ammattikoululla Sastamalassa Ratakadulla. 

Tapahtuman kivijalkana toimii antikvaarinen kirjamyynti, tapahtumaan kerääntyykin vuosittain lähes 40 antikvariaattia. Lisäksi tapahtumasta  löytyy yli 50 kirja-alan toimijaa mm. uuden kirjan myyjiä, kustantajia sekä yhdistyksiä.

Tapahtuman ohjelma rakentuu vuosittain vaihtuvan teeman ympärille. Teemaa käsitellään seminaareissa ja paneelikeskusteluissa, joissa nähdään mm. eturivin kirjailijoita, poliitikkoja ja tutkijoita. Ohjelmassa on myös Lasten omat kirjapäivät lauantaina.

Tapahtuma-alueella voi nauttia tunnelmallisen tapahtumaravintolan antimista. Tarjolla on lounasta, kahvia, teetä, jäätelöä ja virvokkeita. 

Kävijöitä palvelee tapahtumassa kaupunkibussi, jonka kyydissä on helppo saapua tapahtumapaikalle esimerkiksi rautatieasemalta. Bussin kyydissä pääsee myös tutustumaan Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon ja muihin nähtävyyksiin sekä kaupungin kauppoihin. Kaupunkibussissa vierailevat molempina päivinä Sastamalan Oppaat, jotka tutustuttavat matkustajat kaupunkiin, tarkista aikataulut nettisivuilta. Omalla autolla saapuvat löytävät parkkipaikan tapahtumapaikalta. 

Lisätietoja tapahtumasta löytyy nettisivuilta www.vanhankirjallisuudenpaivat.com. Vanhan kirjallisuuden päivät löytyvät myös Facebookista, Instagramista sekä Twitteristä.

 

Tule tekemään kirjalöytöjä sekä nauttimaan laadukkaasta ohjelmasta Vanhan kirjallisuuden päiville!

Kohteen yhteystiedot

Käyttäjien arviot kohteesta

3.1/5 - (72 votes)

Voit antaa oman arviosi kohteesta klikkaamalla tähtiä.

Oma reissu

Lisää tämä kohde omaan reissuusi

Siirry Oma reissu -sivulle

Mikä ihmeen oma reissu?

Voit sivustoa selatessasi ja mielenkiintoisen kohteen löytäessäsi valita kyseisen paikan Kohteen yhteystiedot -kentästä omaan reissulistaasi.

Oma reissu -sivulta näet listalle valitsemasi kohteet luettelona, josta voit kätevästi siirtyä vielä uudelleen tarkastelemaan kohteen tietoja tai halutessasi poistaa kohteen listalta. Lisäksi näet valitsemasi kohteet kartalla sekä muokattavana reittiohje-listana.