Mouhijärvi

Tampereen ja Porin välisen valtatie 11 kupeessa sijaitseva Mouhijärvi on yksi Sastamalan nopeimmin kasvavista ja kehittyvistä alueista. Tampereen läheisyys houkuttelee Mouhijärvelle erityisesti lapsiperheitä ja työssäkäyviä. Matkailijalle Mouhijärvi tarjoaa niin kuninkaallisen huvilan Villa Royalin loistoa kuin luonnon rauhaa vaikkapa patikoiden tai meloen Otamussillan virkistysalueella.

Mouhijärvellä kannattaa poiketa esimerkiksi vanhoja tavaroita myyvässä Sattumankaupassa Häijäässä. Kiviniityn Kotieläinpuisto on mainio koko perheen retkikohde rauhallisessa maalaismiljöössä. Päivän aikana voi rapsuttaa karitsoja, ihastella minisikaa, testata temppuradan tai huristella sähköautoradalla. Mouhijärveltä tulevat myös moneen kertaan palkitut Herkkujuustolan tuotteet, joissa yhdistyy sveitsiläinen juustoperinne ja puhtaat suomalaiset raaka-aineet. Paikkakunnalla sijaitsee myös suosituista perjantaitansseistaan kuulu Häijään Tanssikrouvi.

Kiviniityn Kotieläinpuisto – lapsiperheen suosikkikohde

Sähköautot, lampaat, trampoliinit, riikinkukot ja alpakat samassa pihapiirissä! Kiviniityn Kotieläinpuisto on monen lapsiperheen suosikkikohde, sillä maalaismaisema eläimineen ja erilaisine touhuineen takaa mukavan retkipäivän. Kotieläinpuistossa on katettuja picnic- ja grillauspaikkoja omien eväiden syömistä varten sekä kahvila-myymälä. Kiviniityn Kotieläinpihalle voi tehdä myös päiväkoti- tai koululaisretken.