Kaalisaari
Kesäisin on mukava tarkkailla elämänmenoa Kaalisaaressa
Parhaimpina päivinä ulkoilualueella voi todentaa monenlaista aktiviteettia. Skeittiparkissa nuoriso viettää aikaansa ja hyppytornilla on riemuitaan hyppien ja kavereita kannustaen. Biitsikentät ovat lentopalloharrastajien toimesta kovassa käytössä ja koripallokentälläkin on usein joku heittelemässä koreja. Uusin lisä on padel-kenttä, joka sopiikin hienosti Kaalisaaren valikoimaan. Seniorit treenaavat kuntoilulaitteissa. On parkour-harrastajia, pyöräilijöitä, lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia rantoja kiertämässä. Harva liikunta- ja vapaa-ajanviettopaikka on näin komealla paikalla. Perheet nauttivat kesästä Pororannassa, on lapsia vesileikeissä ja uimakoulusta oppia ammentamassa. Rannassa on myös uusi laituri, jossa on radat avovesiuintiin.
Kaalisaaressa on tapahtunut suuria muutoksia. Yleisurheilukarkelot siirtyivät aikoja sitten Keskusurheilukentälle kaupungin pohjoispuolelle. Jääkiekon, jalkapallon ja tenniksen pelaamiseen mahdollisuuksia tarjoaa muun muassa lähellä sijaitseva Hopun urheilupuisto. Kaalisaari on muuttanut muotoaan urheilupyhätöstä kohti vapaamuotoisempaa aktiivista vapaa-aikaa ja yhdessäoloa. Myös harrastusmahdollisuudet ovat päivittyneet monimuotoiseen suuntaan.
Kaalisaari ei kuitenkaan ole valmis. Padel-kenttä on juuri valmistunut ja kesällä 2022 rakentuu uusi upea hyppytorni, joka valittiin suunnittelukilpailun perusteella.
Hieman historiaa Kalssu ry:n sivuilta
Kaalisaari on vesistön ympäröimän kaupunkikeskustan helmi. Sen kruununa on jo kauan komeillut uimahyppytorni. Ensimmäinen kaksikerroksinen uimala saaren kärkeen – nykyiseen niemennokkaan – tehtiin 1930-luvulla. Uuteen uljaaseen asuun se rakennettiin kolmikerroksisena kolme vuosikymmentä myöhemmin. Paikalliset tietävät, että hyppytorni merkitsee paljon enemmän kuin vain uhkarohkeita heittäytymisiä Liekoveteen. Kyse on sukupolvia yhdistävistä kokemuksista.
Tiukentuneet viranomaismääräykset ja -suositukset ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että luonnonvesien äärelle rakennetut hyppytornit alkavat olla maassamme harvinaisia. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin vaikutuksesta Kaalisaaren hyppytorninkin käyttöä on jouduttu rajoittamaan ja tornin ylin tasanne purettiin kesällä 2021. Yli viiden metrin korkeudesta hypättäessä pitää vettä olla tornin läheisyydessä vähintään 4,5 metriä. Nyt veden syvyys on noin 4 metriä.
Kaalisaaresta huolehtii Sastamalan liikuntapalvelut
Kohteen yhteystiedot
- OsoiteSaarikatu 1, 38200 sastamala
Käyttäjien arviot kohteesta
Voit antaa oman arviosi kohteesta klikkaamalla tähtiä.
Oma reissu
Lisää tämä kohde omaan reissuusi
Mikä ihmeen oma reissu?
Voit sivustoa selatessasi ja mielenkiintoisen kohteen löytäessäsi valita kyseisen paikan Kohteen yhteystiedot -kentästä omaan reissulistaasi.
Oma reissu -sivulta näet listalle valitsemasi kohteet luettelona, josta voit kätevästi siirtyä vielä uudelleen tarkastelemaan kohteen tietoja tai halutessasi poistaa kohteen listalta. Lisäksi näet valitsemasi kohteet kartalla sekä muokattavana reittiohje-listana.